Meillä ei sitten nukuttu taaskaan. Paitsi jos nukkumiseksi nyt voidaan laskea se väli puoli yhdestä viiteen jonka aikana Justiina ei ainakaan huutanut masuaan. Ehdittiinhän tuossakin ajassa kuitenkin syömään kerran ja herätä muutenvaan ähertämään toisen kerran.
Silmät ristissä siis mennään tämäkin päivä.

Esikoisen vauva-aikana päästiin kyllä niin helpolla, ettei tosikaan. Vaikka tuo elohiiri nykyään päivittäin saa vanteen kiristämään päätä entistä enemmän kiukkuamalla, paiskomalla tavaroita ja järjestämällä vauhtia ja vaarallisia tilanteita, jaksaa sitä silti olla niin onnellinen siitä että neiti oli pienempänä niin kiltti ja tyytyväinen pieni nainen. Ainahan neiti on osannut tosipaikan tullen vaatia, ja suureen ääneen vaatikin (jo synnärillä kätilöt entilivät neidistä tulevan oopperalaulaja, kun nälkäisenä antoi ääninäytteen :D), mutta muuten ei sitten itkeskeltykään.
Noh, tämä nuorempi tulee selvästikin omaan äitiinsä, joka viihdytti ihmisiä huutamalla kolme ensimmäistä elinkuukauttaan naama sinipunaisena.
Jotenkin sinisilmäisesti ajattelin joskus jaksavani vaikka minkälaiset huutokonsertit sun muut, mutta eipä sitä osaa kuvitella mitä se oikeasti on ennen kuin se omalle kohdalle sattuu. Muutaman tunnin katkonaisen nukkumisen jälkeen olen kaikkea muuta kuin parhaimmillani kuuntelemaan hysteeristä rääkymistä, joka ei lopu hyssyttelemällä, heijaamalla, tutilla, tissillä tai millään muullakaan.
Väistämättäkin tulee mietittyä olevansa tosi pska äiti, kun lapsi huutaa lähes koko hereillä olo aikansa. Joten enempi tämä väsyttää henkisesti kuin fyysisesti.
Onneksi helpotusta tuo se tieto ettei tämä ole mikään pysyvä tila. Kun vielä tietäisi koska tää oikeasti helpottaa, niin jaksaisi varmaan vähän positiivisemmalla mielellä niitä helpompia aikoja odotella.

Tähän väliin kuitenkin jotain varovaista hehkutustakin.
Neela on nyt neljä yötä nukkunut kokonaan omassa sängyssään! Ei ole tarvinnut kuin kerran yössä käydä laittamassa tuttia takaisin suuhun.
Vielä kun joku päivä oppisi nukahtamaankin itsekseen, niin avot. Vielä ei uskalla edes kokeilla sellasta, koska oletettavasti neiti hyppisi sängynpohjastaan läpi tai tulisi pää edellä lattialle. Neidin nukuttaminenkin on jo sellainen taitolaji että huh huh. Jos ei ole niin väsynyt että nukahtaisi pystyyn, niin välillä saa pidellä ihan tosissaan kiinni, kun taistelee nukahtamista vastaan, rimpuilee ja rääkyy. Sitten yleensä kun sen saa rauhoittumaan, niin sammuu kuin saunalyhty. "Parhaimpina" päivinä tämäkin projekti saattaa kuitenkin viedä tunnin.
Sitä odotellessa että tuon saisi oikeasti vaan viskata sänkyynsä ja se sammuis sinne.

Oonkin sanonut kaikille kavereille, että jos vauvakuumetta pukkaa, niin mieluusti lainaan omat nukahtamisongelmaiset lapseni pariksi päiväksi, niin eiköhän sillä helpota! ;)

Vaikka osaahan nämä olla ihaniakin. Ihan muruja.