Tiedättehän sen ihanaisen tunteen kun tietää ettei aamulla ole kiire minnekkään? Ja saisi vaan nukkua niiiiin pitkään kun huvittaa. Ja sitten kesken niiden makoisimpien unien kuuluu pieni rääkäisy. Ja sitten hiukan isompi ikään kuin vihjeenä. Ja lopulta taukoamaton kimeä kiljunta. Kello kuusi aamulla.
Seuraava 45 minuuttinen sisälsi lukuisia epätoivoisen äidin epätoivoisia yrityksiä kikkailla ähisevä ja puhiseva, täynnä energiaa oleva pieni paketti uudestaan uneen. Ei kelvannut tissi, eikä auttanut hyssyttelyt tai heijaamiset. Kun ei vaan huvittanut nukkua. Tutin sain aina huijattua suuhun, mutta hetken päästä sekin aina plumpsahti kaaressa suusta. Pakko oli luovuttaa.
Jälleen siis erävoitto Justiinalle.
Nyt muutaman kahvikupillisen jälkeen alkaa elämä taas näyttää kirkkaammalta. Ja neitikin nukkuu...

Huomattavasti mukavampi herätys oli Tapaninpäivänä. Isompi neiti nukkui silloin vaihteen vuoksi taas meidän välissä, ja päätti herättää äitin isolla, kuolaisen märällä moiskulla suoraan suulle. Siinä se sitten istua törötti nassu kiinni mun naamassa, ihan hangon keksinä kun sai mamman hereille. :D
Hassuja nämä ipanat.

Nyt olisi ihan pakko alkaa purkaa pyykkivuorta... Jostain syystä sitä on taas kertynyt, vaikka kahdestaan ollaankin oltu keskiviikosta asti. Eikä edes kotona. Noh, reissussa rähjääntyy.