Huomenna olisi vihdoinkin sitten paluu arkeen edessä. Aika ihanaa. Ihanaa saada isäntä ja Neela kotiin! Ikävä on ollut hirmuinen kumapistakin... ja outoa, kun on joutunut siivoamaan vain omia jälkiään. Siksi elämä kaksin Justiinan kanssa on käynyt kokolailla tylsäksi ja yksitoikkoiseksi.
Katastrofaalista on, kun ei ole ollut ketään kelle nalkuttaa hikisistä ja likaisista työsukista olohuoneen lattialla. Tai niistä samanmoisista sukista pikkuisena pallona pyykkikorissa. Tai kaikista muista hikisistä ja likaisista työvaatteista isona pallona pyykkikorissa tai makuuhuoneen nurkassa.
Tai Neelan pissavaipasta vessan lattialla (meillä käytetään kestovaippoja, ja miehelle on ihan ylivoimaisen vaikeaa kuljettaa likainen vaippa pyykkisankoon. tai jos se sinne päätyy, niin ei ainakaan siinä kunnossa että sen vaan voisi vain heittää pesukoneeseen).
Tätä listaa voisi oikeasti jatkaa loputtomiin... En pysty ymmärtämään miksi on niin hiton ylivoimaista tehdä asiat kerralla kunnolla. Esimerkiksi jos pyydän miestä ripustamaan pyykit narulle, niin ne päätyy sinne ihan tismalleen samannäköisinä kun tulevat koneesta ulos. Ei kukaan ole muistanut kertoa että voisi hieman ravistaakin?
Miehen tehtäväksi ei myöskään voi luottaa pyykkikoneen lastaamista, koska sen mielestä kaikenväriset vaatteet voi pestä samaan aikaan ihan millä tahansa ohjelmalla. Ja turha luulo että herra katsoisi miten ne vaatteet sinne koneeseen päätyy... kai se luulee että ne hikityösukkapallotkin suoristuvat pesukoneessa.
Tästä syystä pyykinpesu kuuluu yksistään minun tehtäviini, koska pääsen sillä tavoin sata kertaa vähemmällä työllä ja säästyn ikäviltä vaaleanpunaisilta tai kutistuneilta yllätyksiltä.
Myöskään siivous ei kuulu mieheni vahvuuksiin. Tai siivoahaan se joo, mutta kun sen mielestä siivoaminen on sitä että imuroidaan eteinen ja olohuoneen matto. Ehkä parhaimpina päivinä myös tytön syöttötuolin edusta. Tämän vuoksi myös siivoaminen on minun hommiani, koska kyllästyin aikanani kuuntelemaan vittuilua siitä kuinka on turha pyytää häneltä yhtään mitään kun kerta teen itse kaiken paremmin.
Astianpesukonetta herra suostuu ihan ilman erillistä pyyntöä tyhjentämään. Joka kerta olen ihan positiivisella tavalla yllättynyt kun näin on käynyt. On sitä vaan niin vaikea uskoa todeksi... Tunnelmaa kuitenkin aina hiukan latistaa kun kurkaa astiakaappiin. Siellä ne kipot ja kupit huojuu ja heiluu epämääräisissä kasoissaan, ja taas näkee tiukkapipo punaista.
Monesti on kyllä käynyt mielessä, että helpottaisiko jos pingottaisi vähän vähemmän? Jättäisi edes kerran viikossa nalkuttamatta, jos asiat ei tapahdu juuri Minun tavallani.
Siinäpä tavoitetta täksi vuodeksi.
Sitäpaitsi, mun mieheni on hyvä laittamaan ruokaa. Se myös tekee sitä mielellään. Ja tämän toimituksen jälkeen siivoaa keittiön ja tiskaa kattilat. Pyytämättä.
Tämä taas ei kuulu minun vahvimpiin puolini, olin kuinka nipo tahansa noin muuten.
Ja kun kerta tunnustusten makuun päästiin, niin en myöskään ikinä muista/jaksa/viitsi hakea uutta vessapaperirullaa loppuneen tilalle.
Roskien vieminen on myös aika ylivoimaista. Tai jos saa roskat vietyä, niin uuden roskapussin laittaminen ämpäriin on ainakin ihan ylivoimaisen vaikeaa.
Minulla on myös paha tapa jättää leivänmurusia pitkin pöytiä.
Jotta kyllä se minäkin osaan.
Jokatapauksessa, ihana saada ne kaksi pientä porsasta huomenna takaisin! <3
Vaikkakin tiedän, että kun tulevat ovesta sisään, niin kassit jää siihen oven eteen (sentään tulevat sisälle asti!) ja herra ilmoittaa että viitsinkö purkaa kun hän ei jaksa.
:D
Katastrofaalista on, kun ei ole ollut ketään kelle nalkuttaa hikisistä ja likaisista työsukista olohuoneen lattialla. Tai niistä samanmoisista sukista pikkuisena pallona pyykkikorissa. Tai kaikista muista hikisistä ja likaisista työvaatteista isona pallona pyykkikorissa tai makuuhuoneen nurkassa.
Tai Neelan pissavaipasta vessan lattialla (meillä käytetään kestovaippoja, ja miehelle on ihan ylivoimaisen vaikeaa kuljettaa likainen vaippa pyykkisankoon. tai jos se sinne päätyy, niin ei ainakaan siinä kunnossa että sen vaan voisi vain heittää pesukoneeseen).
Tätä listaa voisi oikeasti jatkaa loputtomiin... En pysty ymmärtämään miksi on niin hiton ylivoimaista tehdä asiat kerralla kunnolla. Esimerkiksi jos pyydän miestä ripustamaan pyykit narulle, niin ne päätyy sinne ihan tismalleen samannäköisinä kun tulevat koneesta ulos. Ei kukaan ole muistanut kertoa että voisi hieman ravistaakin?
Miehen tehtäväksi ei myöskään voi luottaa pyykkikoneen lastaamista, koska sen mielestä kaikenväriset vaatteet voi pestä samaan aikaan ihan millä tahansa ohjelmalla. Ja turha luulo että herra katsoisi miten ne vaatteet sinne koneeseen päätyy... kai se luulee että ne hikityösukkapallotkin suoristuvat pesukoneessa.
Tästä syystä pyykinpesu kuuluu yksistään minun tehtäviini, koska pääsen sillä tavoin sata kertaa vähemmällä työllä ja säästyn ikäviltä vaaleanpunaisilta tai kutistuneilta yllätyksiltä.
Myöskään siivous ei kuulu mieheni vahvuuksiin. Tai siivoahaan se joo, mutta kun sen mielestä siivoaminen on sitä että imuroidaan eteinen ja olohuoneen matto. Ehkä parhaimpina päivinä myös tytön syöttötuolin edusta. Tämän vuoksi myös siivoaminen on minun hommiani, koska kyllästyin aikanani kuuntelemaan vittuilua siitä kuinka on turha pyytää häneltä yhtään mitään kun kerta teen itse kaiken paremmin.
Astianpesukonetta herra suostuu ihan ilman erillistä pyyntöä tyhjentämään. Joka kerta olen ihan positiivisella tavalla yllättynyt kun näin on käynyt. On sitä vaan niin vaikea uskoa todeksi... Tunnelmaa kuitenkin aina hiukan latistaa kun kurkaa astiakaappiin. Siellä ne kipot ja kupit huojuu ja heiluu epämääräisissä kasoissaan, ja taas näkee tiukkapipo punaista.
Monesti on kyllä käynyt mielessä, että helpottaisiko jos pingottaisi vähän vähemmän? Jättäisi edes kerran viikossa nalkuttamatta, jos asiat ei tapahdu juuri Minun tavallani.
Siinäpä tavoitetta täksi vuodeksi.
Sitäpaitsi, mun mieheni on hyvä laittamaan ruokaa. Se myös tekee sitä mielellään. Ja tämän toimituksen jälkeen siivoaa keittiön ja tiskaa kattilat. Pyytämättä.
Tämä taas ei kuulu minun vahvimpiin puolini, olin kuinka nipo tahansa noin muuten.
Ja kun kerta tunnustusten makuun päästiin, niin en myöskään ikinä muista/jaksa/viitsi hakea uutta vessapaperirullaa loppuneen tilalle.
Roskien vieminen on myös aika ylivoimaista. Tai jos saa roskat vietyä, niin uuden roskapussin laittaminen ämpäriin on ainakin ihan ylivoimaisen vaikeaa.
Minulla on myös paha tapa jättää leivänmurusia pitkin pöytiä.
Jotta kyllä se minäkin osaan.
Jokatapauksessa, ihana saada ne kaksi pientä porsasta huomenna takaisin! <3
Vaikkakin tiedän, että kun tulevat ovesta sisään, niin kassit jää siihen oven eteen (sentään tulevat sisälle asti!) ja herra ilmoittaa että viitsinkö purkaa kun hän ei jaksa.
:D
Kommentit