Nepanderin syntymä

16.6 perjantai Rv 39+4
Torstaina olin käynyt neuvolassa, terveydenhoitajan tunnustellessa vauvaa mahan päältä hän totesi kohdun olevan aika supistusherkkä... sen käynnin jälkeen alkoikin supistuksia hiljalleen tuntua. Mitään potkua niissä ei tosin ollut, lähinnä mahaa kiristi. Läpi yön supisteli samalla tavalla.
Perjantai aamuna supistelut edelleen jatkuivat. Miehen lähtiessä töihin ei ollut vielä haisuakaan siitä mitä tuleman pitäisi :)
Aamupäivällä lähdin kävellen miehen työpaikalta hakemaan autoa jotta pääsisin törsäämään ekat äitiyspäivärahat :D Matkalla alkoi tuntua jo ihan napakoita supistuksia, joita tuli säännöllisen epäsäännöllisesti. Miehelle totesin synnytyksen olevan mahdollisesti käsillä...
Kävin päivällä hiukan kenkä- ja ruokaostoksilla. Prisman wc:ssä bongasin limatulpan. :)

Kahden aikoihin päivällä supistukset alkoivat tulla säännöllisesti n. 3-7 minuutin väleillä. Soittelin synnärille neljän aikoihin, josta käskivät näytille heti kun ei enää pysty olemaan kotona. Siinä vaiheessa olin vielä ihan varma, että ei tarvii lähteä yhtään minnekään... Mies tuli kotiin joskus viiden jälkeen ja se olis ollut valmis lähtemään heti, mutta ajattelin että syödään ensin ihan kaikessa rauhassa. Siinä sitten ukko grillaili ja minä ravasin ympäri kämppää ja kävin välillä makoilemassa suhkussa.  Suihku auttoikin tosi paljon. Ja supistuksen aikana pöydän reunaan nojailu takapuolta pyörittäen. Konstit ovat monet :D
Siinä vaiheessa kun päästiin syömään, oli olo jo niin hankala että ilmotin että nyt mennään. Sinne jäivät ruuat pöydälle, vaikkakin näin jälkikäteen ajateltuna ei varmasti olisi niin kiireesti tarvinnut lähteä. Supistukset teki kuitenkin niin kipeetä, että meinasi taju lähteä ja oksetti.
Automatkalla alkoi jo kaduttaa että lähettiin yhtään minnekkään, kun ei yhden yhtä supistusta tuntunut, yritin ehdottaa jo ukolle että käännytään takasin kotiin... Sairaalaan sitten mentiin kuitenkin ja kirjauduttiin sisään 18.45. Mut laitettiin samantien käyrille makoileen, vauvan sydänkäyrä piirtyi hyvin ja supistuksia tuli säännöllisesti. Kohdunsuun tilanne ei ollut kovinkaan lupaava, olin sormelle auki ja kanavaa jäljellä 1-2cm (taas olin kotiin lähdössä). Tässä vaiheessa sain Petidiini-piikin, jonka oli kuulemma tarkoitus samalla rentouttaa ja joko tehostaa supistuksia tai sitten stopata niitä. Eipä siitä ainakaan mitään helpotusta ollut, päinvastoin supistukset alkoi tulla tiheämpään ja entistä kipeämpinä. Kätilö tutki kohdunsuun tilanteen uudestaan 1,5 h lääkkeen annon jälkeen, tällöin kanava kadonnut kokonaan ja kohdunsuu auki 3cm. Mies oli tätä ennen suunnitellut lähtevänsä välillä kotiin lepäilemään, mutta kätilö ilmoitti ettei tässä lähde kukaan enää minnekään paitsi minä synnytyssaliin. Me sitten vaaputtiin sinne saliin ja kätilö lähti soittamaan anestesialääkäriä pistämään mulle epiduraalia. Oli mulle tosi suuri yllätys, että sain sen epiduraalin jo siinä vaiheessa, jotenkin olin kuvitellut että joutuisin kärvistelemään paaaljon pidempään ilman. Joskus 21.30 maissa sain sitten sen epiduraalin ja uuden kätilön samalla. Se oli pieni pettymys, koska se eka kätilö oli paljon mukavampi kun tämä toinen. Eipä tässäkään tosin valittamista ollut. Epiduraali alkoi helpottaa suhteellisen nopeasti ja sen jatkoksi laitettiin vielä kipupumppu. Tässä välissä sain jopa nukuttua pikku pätkissä. Tästä eteenpäin kaikki muistikuvat on jotenkin pöhnäsiä... muistan sen verran, että jossain vaiheessa mies luki mulle Tekniikan Maailmasta turvakaukalovertailua. Pissillä käyminenkin oli hauskaa puuhaa, hihittelin kaikki matkat kun jalat ei tuntuneet ihan omilta ja muutenkin olo oli hitusen känninen.
Joskus puolen yön jälkeen kätilö hälyytti synnytyslääkärin katsomaan KTG:tä, kun vauvan sykkeessä tuli liian pitkiä laskuja supistusten aikana. Lääkäri puhkaisi kalvot, että saatiin vauvalle päähän sydänäänipinni. Lääkäri seurasi vauvan sykettä siinä jonkin aikaa supistusten aikana, mutta siinä ei kuitenkaan sitten ollut mitään hätää.
Pikkuhiljaa alkoi supistuksetkin taas muuttua kivuliaiksi ja sain lisää puudutetta. Jossain vaiheessa alkoi taas helpottaa ja nukuin lisää. Loppuajasta muistikuvat on tosi hataria, kohdunsuu oli auennut 4-5cm ja pysähtyi siihen. Taas sain jonkun piikin, jonka piti helpottaa avautumista. Vähän myöhemmin alkoikin paikat aueta nopeampaa tahtia.
Kätilö passitti mut vielä vessaan, kun olin sen verran auki että oli viimonen mahdollisuus. Loppu menikin sutjakkaasti, jossain vaiheessa alkoi ihan tolkuttomasti tuntua painon tunnetta alakerrassa ja alkoi pikkuhiljaa ponnistuttaakin. Sain kohdunsuulle puudutteen.
Kätilö käski rentoutua ja olla ponnistamatta vielä (helpommin sanottu kun tehty) ja käski soittaa kelloa sitten kun on ihan pakko ponnistaa. Melkein samantien kun se lähti salista, jouduin soittamaan kelloa. Kohdunsuu oli vihdoin auki 10cm ja sain kokeilla pari harjotusponnistusta. Kätilö käski miehen kutsua toisen kätilön paikalle kun päästiin itse asiaan. Aktiivinen ponnistusvaihe alkoi klo 5.15 ja tuntui että se kesti ikuisuuden, joka supistuksen välissä vauvan pää mulahti takaisin päin ja alkoi tulla vähän epätoivonen olo. Kätilökin vaan naureskeli kun raivosin sille ettei tää prkl synny ikinä. Yhtäkkiä kätilöt huomasivat että lapsivesi oli vihreää, joten ne alkoivat hötkyämään niitä imuja käden ulottuville että saisivat imettyä hengitystiet heti kun pää syntyy. Jossain vaiheessa toinen kätilö sanoi vauvan kulmakarvojen näkyvän jo ja hetken päästä olikin koko paketti ulkona, klo 5.40 ja tyttö. Pisteitä neiti sai 1 min kuluttua 8 ja 5 min kuluttua 9. Jotain Ph-arvoja ym. mittasivat myös sen vihreän lapsiveden vuoksi, mutta kaikki oli kunnossa.
Vauvan sain rinnalle ihan ikuisuudelta tuntuneen ajna kuluttua ja samalla kätilö kursi mut uuteen uskoon. I asteen repeämä tuli virtsaputken seudulle, muutamalla hassulla ompeleella selvisin, joten vähällä pääsin kaiken kaikkiaan.
Rv:t 39+5.

Synnytyksen kesto
Avautumisvaihe 15 h 15 min
Ponnistusvaihe 25 min
Jälkeisvaihe 5 min
Yht. 15 h 45 min

Neidin strategiset mitat:
3500g, 50cm & pipo 34cm

Olimme ainoat synnyttäjät silloin yöllä, joten osastolle siirtymisessäkään ei sitten ollut mitään kiirettä. Sain rauhassa syödä aamupalan ja käydä suihkussa synnytyssalin puolella. Aamuvuoron kätilö sitten yhdeksän maissa siirsi meidät osastolle.
Vauva käytiin heti osastolle mennessä hakemassa lastenhuoneeseen, jotta saisin nukkua. Enpä mitään kyennyt nukkumaan, vaikka takana olikin vähäuninen yö. Kävin sitten pyytämässä tuomaan neidin takaisin. Kun vihdoin kärräsivät sen takaisin, niin typy oli puettu niin nätisti pipoa myöten vaaleanpunaiseen <3
Osastolla oli ihana olla, seillä oli vain muutama äiti mun lisäksi, joten saatiin vauvan kanssa olla ihan keskenämme kahden hengen huoneessa. Hoitajillakin oli aikaa rauhassa opastaa vauvan hoitoa.
Kotiin päästiin 20.6, oikein helteisenä päivänä. Ja vauva oli tietenkin pakattu ihan viimeisen päälle lämpöisiin vaatteisiin, eikä meinattu osata edes laittaa kaukaloa autoon kiinni ;) Kotiin päästiin silti ehjin nahoin.


Justtinan vauhdikas maailmaantulo

23.10 tiistai Rv 39+1
Heräsin neljältä aamulla napakkaan supistukseen. Käväisin vessassa ja jäin samalla kuulostelemaan olisiko lisää tiedossa. Pissahädän tunne ei kadonnut minnekään. Noin vartin päästä tuli seuraava supistus ja taas pakottava tarve käydä vessassa. Tässä vaiheessa isäntä kehotti vielä laittamaan silmät kiltisti kiinni hetkeksi. Helpommin sanottu kuin tehty, viimesetkin unenrippeet oli kadonneet kuin pieru saharaan ja olin vaan ihan että, jee me päästään synnyttään!
Muutaman supistuksen ja vessakäynnin vielä odottelin, sitten oli pakko nousta ylös, etten palloilullani herättäisi esikoista. Hipsin siis kahvinkeittoon. Sitten loppuivatkin supistukset kuin seinään... Turhautti... Viime päivät olivat kuitenkin olleet jo aika tuskaa, koska vauvan pää oli todella alhaalla ja kaikki liikkuminen oli hankalaa, ja vauvan jokainen liike teki tosi kipeää. Synnytys olisi siis ollut enemmän kuin tervetullut.
Yhtä hyvin olisin voinut vielä painua takaisin nukkumaan, mutta enpä sitten enää jaksanut. Neelalla olisi ollut tänään kotipäivä, mutta varuiksi laitettiinkin se hoitoon, jos sattuisi lähtö nyt kuitenkin päivänmittaan tulemaan. Isäntä vannotti töihin lähtiessään soittamaan heti, jos jotain alkaisi tapahtua.
Mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Kävin normaalisti neuvolassa saamassa viime hetken tsemppaukset synnytykseen. Vauvan asiat kaikki olivat kunnossa ja neuvolantäti vahvisti hänen laskeutuneen lähtökuoppiinsa ja olevan hyvin kiinnittynyt. Tämä antoi jo hiukan lisää toivoa siitä että ehkä se sieltä syntyy. Varailtiin vielä aika seuraavalle käynnille, mutta silti lähtiessä täti toivotteli hyviä synnytyshetkiä :D
Päivän mittaan kävin ruokakaupassa, ja soittelin mutsille väliaikatiedotteita, koska sen oli tarkoitus tulla Neelaa hoitamaan kun lähdetään synnärille. Päivän aikana bongasin jopa yhden supistuksen...
Isäntä ilmoitti menevänsä hallille töiden jälkeen, joten hain itse Neelan hoidosta. Hoitotätin kanssa jauhettiin varmaan tunti synnytyksistä...
Ilta sujui normaaleissa merkeissä ja alkoi jo hiipiä pieni epätoivo mieleen. Hiukka ennen Salattuja elämiä tuli sitten vihdosta viimein kipeä supistus. Ja siitä eteenpäin niitä tuli suurinpiirtein 15 minuutin välein. Aloin komentaa isäntää laittamaan itselleen eväitä, jos sellasia meinaisi mukaan ottaa. Tässä vaiheessa ukko oli kuitenkin sitä mieltä, että jospa se lapsi ei kuitenkaan viitsisi vielä yöllä syntyä. Että jos odottaisi aamuun... Itse vihjaisin että tuskin päästäisiin aamuun asti, koska supistuksissa oli jo tosi paljon potkua, vaikka niitä niin harvakseltaan tulikin. Oli todella veltto ja viluinen olo, ja jokaisen supistuksen välissä oli pakko ravata pissillä.
Hiukka ennen yhdeksää päätin painua Panacodin turvin nukkumaan, koska aloin epäillä lähdön tulevan yön aikana. Ja aamukukkumisten takia väsytti! Onneksi olin kuitenkin päivällä ehtinyt vajaan tunnin päikkärit ottamaan.
Pääsin makuuhuoneen ovelle asti, kunnes tuli ihan törkeän kipeä supistus. Ja toinen melkein heti perään. Yhtäkkiä niitä sitten alkoikin tulla 2-4 minuutin väleillä. Tässä vaiheessa painuin suihkuun, jossa makoilin erilaisissa akrobatia-asennoissa puoli tuntia ja totesin ettei mitään apua siitä ollut. Yritin vielä mennä hetkeksi sänkyyn makoilemaan, mutta eihän siitä enää tullut mitään, yhtään ei kyennyt olemaan makuuasennossa. Isäntäkin sieltä tuli nukkumaan ja itse päätin siirtyä takaisin olohuoneeseen että saisi edes ukko nukkua. Kello oli tässä vaiheessa vähää vaille kymmenen, ja päätin pyhästi että ennen yhtätoista ei lähdettäisi minnekään.
Supistukset jatkuivat samalla välillä, kipu oli jotain ihan sanoin kuvaamattoman kamalaa! Esikoisen synnytyksen avautumisvaihe oli tähän verrattuna ihan lastenleikkiä. Supistuten välissä vauva meuhkasi kuin hullu, eikä se ainakaan parantanut asiaa. Tämä kulunut tunti oli vienyt mehut ihan totaalisesti, tärisin ihan horkassa, palelsi ja jalat oli ihan makaronia. Missään aennossa ei ollut hyvä, kaikki minkä muistin esikoisen kohdalla helpottaneen supistusta, oli nyt yhtä tyhjän kanssa. Kaikista eniten apua toi kun oli lattialla kontillaan kyynärpäät lattiassa takapuoli pystyssä sivusuunnassa heijaten :D Kyttäilin kelloa, supistusten väli oli hetkittäin vain jotain minuutin luokkaa, lisäksi supistuksen aikana alkoi tuntua pientä painon tunnetta alakerrassa. Päättelin sen kuitenkin johtuvan vain siitä että vauva oli niin alhaalla.
Puoli yhteentoista asti kestin, ja menin sitten hoputtamaan isäntää soittamaan mun mutsille että lähtisi tulemaan. Itse koitin vielä mennä suihkuun, mutta se teki olosta vain hankalamman. Vaatteiden päälle pukeminen oli todella haasteellista, koska supistusten aikana ei kyennyt tekemään mitään, ja niitä tuli taajaan. Isäntä oli ihan hermona ja huuteli jo alhaalta että nyt hitto vie mennään! :D
Päästiin lopulta matkaan, isäntä kyseli että kumpaa kautta mielummin ajetaan ja minä sen kun kiroilin. Haukuin ukkoa varmaan koko ajomatkan... :D Synnärin ovella ehdittiin vielä saamaan pienimuotoinen perheriitakin aikaiseksi, kun ukko sanoi jättävänsä mut siihen ja veisi itse auton parkkiin. Aloin vänkäämään vastaan. Kompromissina isäntä saattoi mut sisälle asti ja lähti sitten pysäköimään autoaan.
Vastaan meidät otti lääkäri, koska kuulemma oli oikein ruuhka-aika ja kaikki kätilöt kiinni saleissa. Ei kuullostanut ollenkaan lupaavalta. Lääkäri ohjasi mut huoneeseen, jossa otetaan ktg-käyrää. Kello oli tässä vaiheessa yksitoista.
Pian tuli kätilökin paikalle, vieläpä Neelan maailmaan auttanut, joten yllätys oli iloinen. Käilö laittoi mut käyrille makoilemaan ja kävi päästämässä miehen sisään, Käyrillä makoilu ei ollut ollenkaan kivaa, supistukset piirtyivät aika raivokkaasti paperille :D Mieskin jo kyseli että mitä tuo vehje oikein sekoilee...
Reilun puoli tuntia makuuttivat siinä ja sitten mentiin taas. Tällä kertaa tutkimushuoneeseen, jossai sain vaihtaa päälleni ihanan sairaalakaavun ja ne ahh, niin seksikkäät verkkoalushousut! ;) Kätilö teki sisätutkimuksen, 6-7cm auki. Olin lievästi sanottuna helpottunut, koska olin jo ehtinyt pelätä että tätä tuskaa saisi kestää vielä montakin tuntia.
Kätilö lähti hakemaan isäntää odotustilasta ja ohjasi meidät synnytyssaliin. Päästiin samaan saliin kuin esikoisen synnytyksessäkin... Saliin päästiin suurinpiirtein kahdeltatoista. Ja ruuhkaa tosiaan oli, olivat vasta saaneet siivottua salin edellisen jäljiltä, muissa oltiin täydessä työn touhussa.
Kätilö kyseli toiveistani. Ei mitään muuta kuin jotain tähän kipuun ja äkkiä. Päädyttiin kokeilemaan kohdunkaulanpuudutetta, sen pitäisi kuulemma vaikuttaa nopeasti. Laitto tuntui tosi kurjalta ja oli hankalaa pysyä paikoillaan. Eikä se sitten auttanutkaan mitään. Kätilö ehdotti spinaalipuudutusta, se ehdittäisiin vielä antaa... Suostuin ja kätilö lähti tilaamaan anestesialääkäriä paikalle.
Lääkäri tupsahtikin varmaan minuutissa ja oli aika helpotus, kun sattui olemaan vielä töistä tuttu :)
Spinaalin laittoi sujui ripeästi eikä tuntunut missään. Sikiöasento ison mahan kanssa tosin tuotti lieviä vaikeuksia ;)
Heti kohta jalkoihin levisi lämpöinen ja pistelevä tunne. Oikea puoli puutui hetkessä, ja supistuskipu katosi siltä puolelta. Vasemmalla ei alkuun huomannut mitään eroa. Kätilö komensi mut toiselle kyljelleen ja muutaman supistuksen päässä oli sitten vasemmalle puolellekin helpotus.
Tässä vaiheessa tulikin sitten tosi skarppi olo. Lueskeltiin isännän kanssa vanhasta Seiskasta juttua jostain 19-lapsisesta perheestä. Mietin että kuinka hitossa joku on kyennyt tähän niinkin monta kertaa...
Kätilö kävi tarkastamassa tilannetta, kohdunsuu oli 8cm auki. Vielä siis hetki odottelua tiedossa. Kello oli n. puoli yksi.
Yhtäkkiä tuli iiiiso supistus kera työnnätyksen tunteen ja alakerrassa paukahti. Tuntui siltä että vauva olisi tuikkassut nyrkillä alapäähän :D Samassa kalvot puhkesivat ja menikin lapsivesi, joten siitä tämä tunne.
Supistusten aikana jo hiukan ponnistutti, joten soittelin kätilön paikalle. 9cm auki ja hiukan reunaa jäljllä, joten ei ihan vielä... Kätilö antoi puudutteen kohdunsuulle.
Hetken päästä sainkin jo luvan ponnistaa. POnnistuksella oli heti oikea suunta, kätilö kehoitti miestä olemaan valmiina soittamaan kohta puoliin kelloa kun vauvan pää alkaisi syntyä, koska lapsivesi oli vihreää ja tarvittaisiin toinen kätilö paikalle auttamaan vauvan hengitysteiden imemisessä. Pihalle oltiinkin kuitenkin tulossa sen verran vauhdikkaasti että kätilö komensi isäntää soittamaan kelloa heti. Toinen kätilö tuli aika pian.
Vauvan pää jäi puolitiehen ja tämä olin ainoa vaihe kun tuli synnytyssalissa kiroiltua... Tokaisin että ai v*ttu että sattuu. Toinen kätilöistä hörähti että no niin varmaan sattuukin. Päätin että nyt punnerran vauvan pihalle vaikka mikä olisi, ja sieltä se pää sitten syntyikin loppua matkaa pitkällä ponnistuksella. Hetken aikaa alapäässä kävi aikamoinen sutina kun imivät hengitysteitä puhtaaksi. Sen jälkeen vielä yksi iso ponnistus ja tuntui valtaisa muljahdus kun loppu vauva tupsahti ulos. Kätilö nosti vauvaa jaloista ja käski katsoa kumpi sieltä oikein tulikaan. Pieni neitihän siellä! Kello 1.10. Imivät vielä kertaalleen hengitysteitä ja kuului ensimmäinen pieni parkaisu <3
Hetken päästä sainkin vauvan rinnalle ja ukko lähti ulos tupakalle ja laittelemaan tekstiviestejä ympäriinsä :)
Rv:t siis 39+2.

Synnytyksen kesto
Avautumisvaihe 3h 55min
Ponnistusvaihe 9min
Jälkeisvaihe 6min
Kokonaiskesto 4h 10min

Pisteitä neiti sai 9-9, yksi piste lähti väristä.

Neidin strategiset mitat
3380g, 50cm ja nuppi 33cm.

Kaikki meni kuten pitikin, ja selvisin ilman pienintäkään naarmua. Synnytyksen jälkeen oli loistava olo, ei mitään tietoa väsymyksestä ja istumaankin kykeni hyvin.

Osastolle päästiin neljän maissa siirtymään. Huvitti suunnattomasti kun meidät hakenut kätilö alkoi silloin keskellä yötä haastatella mua ruokavalioasioista... Varmaan olisi huonetoverikin mielummin nukkunut.
Uni ei meinannut tulla millään, jostain kuului hiljaisella radio, josta tuli parhaillaan Heikki Kinnusen Iltaravit-kappale... Alkuyö menikin sitten sitä hihitellessä.
Sairaalassaoloaika oli tällä kertaa tylsää... olisin ollut valmis lähtemään heti kotiin, kun vauvanhoitokin oli ihan  tuoreessa muistissa vielä. Osastollakin oli sen verran ruuhkaa, että kätilöitä tai hoitajia ei paljoa näkynyt. Yöt jäivät aika vähäunisiksi, huonetoverin ja minun neidit lähinnä nukkuivat päivisin ja kitisivät sitten yöt vuorotellen :)
Kotiin päästiin perjantaina 26. päivä, onneksi. Tytön sydämestä löytyi pieni sivuääni, mutta koska ekg oli normaali, niin päästivät kotiutumaan. Seuraavan viikon tiistaina käytiin jälkipolikäynnillä, jossa kuuntelivat sydämen uudestaan ja ääni oli hävinnyt.

Esikoisen synnytyksen jälkeen olisin ollut heti seuraavana päivänä valmis samaan puuhaan vaikka heti uudestaan, mutta tämän toisen synnytyksen raju avautumisvaihe on edelleen niin tuoreessa muistissa näin reilu kaksi kuukautta myöhemmin, että en kyllä tosissaan halua synnyttää enää ikinä...

Molemmat synnytykset ovat kuitenkin olleet ihania kokemuksia, hetkeäkään en vaihtaisi. Varmaan suurin harmitus johtuu siitä, etten päässyt kummassakaan kokeilemaan ilokaasua :D