Pari kulunutta viikkoa on ollut taas yhtä kitkua ja kitinää meidän valtakunnassa. Isäntä aloitti painimisen hallilla isänsä ja hänen yhteisen ikuisuusprojektin parissa, eikä ukko ole paljon suihkua, syömistä ja nukkumista enempää kotona sitten viihtynytkään. Tästä pääsee mieheni "toisen naisen"/vehkeenjatkeen sivuille.
Jo viimeisestä päivityksestä näkee että projekti tosissaan on IKUISUUSprojekti. Itseasiassa isäntä aloitti tuon romun laiton samaisena vuonna kun aloimme seurustella, ja silloin toki kovasti uudelle tyttöystävälle reposteltiin kuinka tulevana kesänä sitten päästään tämän auton kyydissä kotikyläpimppikselle. Joopa. Heh, tästä asiasta onkin ukko kerran jos toisenkin saanut kuulla kettuilua joka suunnalta...
Ymmärrän toki, että äijät haluavat kärryn pikkuhiljaa valmiiksi, mutta jos auto nyt on lojunut pressun alla pölyttymässä viimeiset kolme vuotta, niin minkä hiton takia se pitää mennä sieltä kaivamaan uudelleen esiin juuri silloin kun mä oikeasti tarvitsisin apua kotona.
Meidän yhteisen mukulavapaan jälkeen olen pari kertaa pyörähtänyt salilla tai kaupassa ilman neitejä, muuten en sitten ole puistoa pidemmälle liikkunut, enkä nähnyt omaa äitiäni lukuunottamatta ensimmäistäkään aikuista, tervejärkistä ihmistä! Mies nyt voidaan tässä kohtaa automaattisesti jättää laskuista pois, kun meidän kanssakäyminen on ollut hyvinkin pikälti sitä luokkaa että hyvät yöt toivotellaan ja se siitä. Eipä ole paljon jaksanut hänen kuulumisiaan tai heidän projektinsa edistymistä tiedustella, kun äijän kotiutuessa olen jo niin rätti, että meinaa pystyyn nukahtaa.
Sitten ukko kehtaa vielä ihmetellä kuinka olen kuin persiille ammuttu karhu kaiken aikaa. Ei ole meikäläisen miehelle tuota ymmärrystä ihan kauhakaupalla jaettu. Sen mielestä mähän olen äitiysLOMALLA, mullahan pitäis olla ihan sikakivaa kun saa olla koko ajan kotona ja siitä vielä maksetaan. Sen lempilausahduksiinkin kuuluu nykyään, että 'voisitko tehdä tuon ja tuon, kun sulla täällä päivisin on aikaa' Siis voi vtu sanon minä... mitä hiton aikaa? Se on kumma, että jos äijä on täällä parikin tuntia lasten kanssa keskenään, niin mun kotiin tullessa kämppä on myllätty ylösalaisin, lapset huutaa kilpaa ja ukko on ihan tärisemässä. Ja sitten siitä riittääkin puhuttavaa koko loppuviikoksi, kuinka hänellä oli niin rankkaa, eikä edes vessaan ehtinyt... Ja sitten se vielä kuvittelee että mulla ois jotenkin homma eritavalla hanskassa. Ihan kuin mä sen enempää ehtisin itseeni keskittyä lasten kanssa ollessa. Enpä muista milloin olisin käynyt vessassa ilman, että joku kiskoo vessapaperirullat levälleen tai tyhjää vaipparoskiksen pitkin lattioita. Saati että olisi pienintäkään muistikuvaa siitä milloin olisin syönyt ilman, että joku rääpii sormiaan lautasellani tai toljottaa muuten vaan kuola poskella vieressä. :D Tähän kohtaan isäntä yleensä tokaisee toisen lempilausahduksensa 'mutkun sä ootkin äiti'. Niinpäniin.
No se siitä, miehet on ja silleen.
Saaga on taas jostain syystä alkanut valvottaa öisin, ei auta enää meidän hieno Kiddopotamus-kapalokaan, koska se onnistuu sieltäkin jumppaamaan kätensä vapaaksi. Kapalon kanssa onnistuu myös mahalleen kääntyminen tai akselinsa ympäri pyöriminen sillä tapaa, että neiti nostaa kinttunsa kohti taivasta ja tamppaa niillä niin kauan ylös alas, että onnistuu saamaan itsensä jumiin sänkyynsä (tämä näyttää ihan joltain kumoutuneelta pussihyppelijältä..). Eikä toimitus tietenkään ihan äänetöntä ole, ja yleensä päättyy loukkaantuneeseen itkuun, kun ei enää päästäkään liikkumaan.
Haluaisikohan joku vaihtaa meille hiukan vähemmän eloisan ja rauhallisemman vauvan??
Edellisyön nukuin taas alakerran sohvalla Saagan kanssa, kun se aloitti huutokonsertin yhdeltä yöllä herättäen tietenkin Neelan. Viime yönä toistu sama huuto samaan aikaan, tällä kertaa tosin sain neidin hiljaiseksi tutilla ja hytkyttämällä sitä sängyssään...
Mutta omat unet on kuitenkin olleet taas ihan minimissä, ylös ollaan noustu taas viiden ja puoli kuuden välillä.
Muistikin alkaa olla suhteellisen hatara tän väsymyksen takia.. tänään tarkistin matkalla puistoon vain kolmesti, että esikoisella oli varmasti kengät jalassa, kun alkuun ne oli hukassa ja puin neidin eri järjestyksessä kuin yleensä, eikä loppujen lopuksi ollut enää mitään muistikuvaa siitä, että tuliko ne kengät puettua vai ei.
Toissapäivänä lähdin hoitamaan tasan kahta asiaa kaupungille, joista toinen oli kierukan hakeminen apteekista. Yllättäen jäi kierukat hakematta, kun en muistanut ottaa edes reseptiä matkaan.
Muutenkin tuntuu että koko ajan pitää olla miettimässä että tulihan varmasti kaikki tarpeellinen matkaan ja kahvinkeittimet sun muut sammutettua. Jotta jos joku sattuu joskus kävelemään vastaan kädet taskussa hokien itsekseen 'avaimet, lompakko, kännykkä, lapset...' niin soon sitten minä... ;)
Tänään onneksi mies lupasi tulla ajoissa töistä ja mennään oletettavasti anoppilaan saunaan. Tiedossa siis kahdenkeskinen saunahetki pitkästä aikaa ja apukäsiä lasten kanssa. Tämän tilaisuuden aion käyttää törkeästi hyväkseni ja luovuttaa ipanat muiden käsiin sillä välin kun mamma röhnöttää!
Jo viimeisestä päivityksestä näkee että projekti tosissaan on IKUISUUSprojekti. Itseasiassa isäntä aloitti tuon romun laiton samaisena vuonna kun aloimme seurustella, ja silloin toki kovasti uudelle tyttöystävälle reposteltiin kuinka tulevana kesänä sitten päästään tämän auton kyydissä kotikyläpimppikselle. Joopa. Heh, tästä asiasta onkin ukko kerran jos toisenkin saanut kuulla kettuilua joka suunnalta...
Ymmärrän toki, että äijät haluavat kärryn pikkuhiljaa valmiiksi, mutta jos auto nyt on lojunut pressun alla pölyttymässä viimeiset kolme vuotta, niin minkä hiton takia se pitää mennä sieltä kaivamaan uudelleen esiin juuri silloin kun mä oikeasti tarvitsisin apua kotona.
Meidän yhteisen mukulavapaan jälkeen olen pari kertaa pyörähtänyt salilla tai kaupassa ilman neitejä, muuten en sitten ole puistoa pidemmälle liikkunut, enkä nähnyt omaa äitiäni lukuunottamatta ensimmäistäkään aikuista, tervejärkistä ihmistä! Mies nyt voidaan tässä kohtaa automaattisesti jättää laskuista pois, kun meidän kanssakäyminen on ollut hyvinkin pikälti sitä luokkaa että hyvät yöt toivotellaan ja se siitä. Eipä ole paljon jaksanut hänen kuulumisiaan tai heidän projektinsa edistymistä tiedustella, kun äijän kotiutuessa olen jo niin rätti, että meinaa pystyyn nukahtaa.
Sitten ukko kehtaa vielä ihmetellä kuinka olen kuin persiille ammuttu karhu kaiken aikaa. Ei ole meikäläisen miehelle tuota ymmärrystä ihan kauhakaupalla jaettu. Sen mielestä mähän olen äitiysLOMALLA, mullahan pitäis olla ihan sikakivaa kun saa olla koko ajan kotona ja siitä vielä maksetaan. Sen lempilausahduksiinkin kuuluu nykyään, että 'voisitko tehdä tuon ja tuon, kun sulla täällä päivisin on aikaa' Siis voi vtu sanon minä... mitä hiton aikaa? Se on kumma, että jos äijä on täällä parikin tuntia lasten kanssa keskenään, niin mun kotiin tullessa kämppä on myllätty ylösalaisin, lapset huutaa kilpaa ja ukko on ihan tärisemässä. Ja sitten siitä riittääkin puhuttavaa koko loppuviikoksi, kuinka hänellä oli niin rankkaa, eikä edes vessaan ehtinyt... Ja sitten se vielä kuvittelee että mulla ois jotenkin homma eritavalla hanskassa. Ihan kuin mä sen enempää ehtisin itseeni keskittyä lasten kanssa ollessa. Enpä muista milloin olisin käynyt vessassa ilman, että joku kiskoo vessapaperirullat levälleen tai tyhjää vaipparoskiksen pitkin lattioita. Saati että olisi pienintäkään muistikuvaa siitä milloin olisin syönyt ilman, että joku rääpii sormiaan lautasellani tai toljottaa muuten vaan kuola poskella vieressä. :D Tähän kohtaan isäntä yleensä tokaisee toisen lempilausahduksensa 'mutkun sä ootkin äiti'. Niinpäniin.
No se siitä, miehet on ja silleen.
Saaga on taas jostain syystä alkanut valvottaa öisin, ei auta enää meidän hieno Kiddopotamus-kapalokaan, koska se onnistuu sieltäkin jumppaamaan kätensä vapaaksi. Kapalon kanssa onnistuu myös mahalleen kääntyminen tai akselinsa ympäri pyöriminen sillä tapaa, että neiti nostaa kinttunsa kohti taivasta ja tamppaa niillä niin kauan ylös alas, että onnistuu saamaan itsensä jumiin sänkyynsä (tämä näyttää ihan joltain kumoutuneelta pussihyppelijältä..). Eikä toimitus tietenkään ihan äänetöntä ole, ja yleensä päättyy loukkaantuneeseen itkuun, kun ei enää päästäkään liikkumaan.
Haluaisikohan joku vaihtaa meille hiukan vähemmän eloisan ja rauhallisemman vauvan??
Edellisyön nukuin taas alakerran sohvalla Saagan kanssa, kun se aloitti huutokonsertin yhdeltä yöllä herättäen tietenkin Neelan. Viime yönä toistu sama huuto samaan aikaan, tällä kertaa tosin sain neidin hiljaiseksi tutilla ja hytkyttämällä sitä sängyssään...
Mutta omat unet on kuitenkin olleet taas ihan minimissä, ylös ollaan noustu taas viiden ja puoli kuuden välillä.
Muistikin alkaa olla suhteellisen hatara tän väsymyksen takia.. tänään tarkistin matkalla puistoon vain kolmesti, että esikoisella oli varmasti kengät jalassa, kun alkuun ne oli hukassa ja puin neidin eri järjestyksessä kuin yleensä, eikä loppujen lopuksi ollut enää mitään muistikuvaa siitä, että tuliko ne kengät puettua vai ei.
Toissapäivänä lähdin hoitamaan tasan kahta asiaa kaupungille, joista toinen oli kierukan hakeminen apteekista. Yllättäen jäi kierukat hakematta, kun en muistanut ottaa edes reseptiä matkaan.
Muutenkin tuntuu että koko ajan pitää olla miettimässä että tulihan varmasti kaikki tarpeellinen matkaan ja kahvinkeittimet sun muut sammutettua. Jotta jos joku sattuu joskus kävelemään vastaan kädet taskussa hokien itsekseen 'avaimet, lompakko, kännykkä, lapset...' niin soon sitten minä... ;)
Tänään onneksi mies lupasi tulla ajoissa töistä ja mennään oletettavasti anoppilaan saunaan. Tiedossa siis kahdenkeskinen saunahetki pitkästä aikaa ja apukäsiä lasten kanssa. Tämän tilaisuuden aion käyttää törkeästi hyväkseni ja luovuttaa ipanat muiden käsiin sillä välin kun mamma röhnöttää!
Kommentit